6. marraskuuta 2014

Halloween

Halloween alkoi näkyä täällä jo syyskuussa kun kauppoihin ilmestyivät halloween koristeet ja karkit. Lokakuun alussa ihmiset alkoivat koristelemaan pihojaan ja kurpitsoja ilmestyi jokapuolelle. Haunted houseja mainostettiin joka lehdessä ja me käytiin testaamassa yksi Amerikan pisimmistä Alpenassa. Normaalin neljän minuutin sijasta kävely kesti ainakin vartin ja matkaan mahtui mm. nukkeja, pellejä, mielisairaita ja moottorisahamurhaaja. Jossain vaiheessa saatoin tarrata host siskon käsivarresta kiinni ja lopussa tuli kyllä juostua aika vauhilla ulos haha. Eli onnistunut kierros siis! Itse halloweenin juhlinta alkoi meillä jo halloweeniä edeltävänä viikonloppuna kun hostien kaverit järjestivät halloween juhlat. Kaikki oli tehty viimeisen päälle halloween teemaiseksi pihaa ja tarjoiluja myöten. Ruokaa tosiaankin riitti! Kaikki olivat myös pukeutuneet naamiasiasuihin ja osa oli todella panostanut ja tehnyt asunsa itse.




"I came in like a wrecking ball" Supersöpö Hudson!














































Keskiviikkona hostien ravintolan pihassa järjestettiin trunk or treat, jonka idea on sama kuin trick or treatin, mutta talojen sijasta kierrettiin autojen takakontista toiselle. Tarkotuksena on mahollistaa trick or treat lapsille, joilla ei välttämättä oo mahollista päästä kiertämään taloja halloweenina. En voinut vastustaa kiusausta ja olihan se pakko oma pussikin käydä täyttämässä! Pukeuduin Suomen lippuun, joka herätti paljon kiinnostusta. Kaikki kyseli minkä maan lippu oli, mutta kukaan ei tunnistanu.




Kaiverrettiin kurpitsoja tiistaina, tässä mun lopputulos!






























































Perjantaina koitti itse halloween. Kouluun sai pukeutua naamiaisasuihin, mikä toimi samalla luokkakilpailuna, En vaan tiiä mikä luokka voitti haha. Viikolla oltiin koristeltu lokerot halloweenteemalla, joten koko koulu oli halloweenasussa. Iltapäivällä alakoulu tuli esittelemään asujaan ja kaikki oli niin söpöjä! Viimeisellä tunnilla oli myös kokoontuminen liikuntasalissa, mikä oli lähinnä huudattamista. Jalkapallojoukkue myös esitteli itsensä, koska illalla oli luvassa ensimmäinen play off -peli!

Koulun jälkeen suunnattiin kaikkien vaihtareitten kanssa kahen vaihtarin kotiin. Tarkotuksena oli mennä trick or treat -kierrokselle ja viettää sleepover. Laittautumisen jälkeen lähdettiin matkaan pakettiautolla, vaikka sää oli jäätävä. Yhdeksän hengen tyttöporukka herätti huomiota puolta metriä lyhempien pikkusen joukoss, mutta ei oltu ainoot lukiolaiset!. Pussit täytty nopeasti ja kahen tunnin jälkeen jokaisella oli varmaan kaksi kiloa karkkia. Kotona koitti paras osuus, kun kaadettiin pussien sisällöt lattialle ja katottiin mitä jokainen sai (aloitettiin syöminen). Loppuillasta katottiin kauhuleffoja ja juteltiin yheksän tyttöä tungettuna yhteen pieneen huoneeseen. Koko ilta oli tosi hauska ja halloween täytti kaikki odotukset!

Kaisa - Suomi, Sandra - Ruotsi, Jeans - Thaimaa, Claire - Thaimaa, Isabella - Kolumbia, Gabi - Brasilia, Kathie - Saksa, minä, Rachel - Isabellan ja Clairen amerikkalainen host-sisko
Trick or treat!
Yllätyskuva haunted housesta - ilmeet kertovat kaiken!

2 kommenttia:

  1. Kai pidit huolen että suomenlippu ei osunu maahan? Se on kielettyy meinaan.

    VastaaPoista
  2. Moi Pilviii,
    Näytät ihanalta Black Angel'ina....Kiva, kun oli juuri niin ihanaa kuin odotitkin ja toivoit.
    äiti

    VastaaPoista