4. huhtikuuta 2015

Florida - The Sunshine State


Pari viikkoa sitten vietettiin Kaisan kanssa viikko Orlandossa, Floridassa. Majotuttiin mun cross country coachin luona ja ei ois voinu viikko paremmin mennä! Joka päivä oli noin 30 astetta lämmintä eikä vesisateesta ollut tietoakaan vaikka alustavan sääennusteen mukaan koko viikolle oli luvattu sadetta. Florida ylitti odotukset osavaltiona ja sinne pitää päästä kyllä uudestaan! 
Ensimmäisenä päivänä ei tehty paljoa muuta kun otettiin pitkät nokoset ja jatkettiin unia uima-altaalla. Lento lähti aamukuudelta joten jouduttiin heräämään jo kahden aikoihin yöllä. Eikä illalla tietenkään maltettu mennä nukkumaan kun Kaisa vietti yön meillä. Viisasta tai ei, mutta ainakin oli hauskaa!

Kaksi päivää vietettiin Universal Studiota kierrellen. Puisto oli upea ja siitä erillistä postausta tulossa pian!

Sunnuntaina oli mun 19-vuotissynttärit ja alotin synttäripäivän skypettämällä kotiin. Päivä jatkui mahtavalla aamupalalla ja shoppailemalla Floridan isoimmassa ostoskeskuksessa. Illalla mentiin vielä ravintolaan syömään, eli onnistunut synttäripäivä siis.


Maanantaina vietettiin päivä Disneylandissa. Ollaan Kaisan kanssa molemmat nähty aiemmin perinteiset Magic Kingdom ja Hollywood studios, joten suunnattiin Epcottiin ja Animal Kingdomiin. Epcotissa oli pikkukyliä eri maista, ja joka kylässä oli paikallista ruokaa ja tuotteita kyseisestä maasta. Vähän erilainen, mutta ihan kiva puisto. Animal Kingdomissa oli eläimiä ja muutama huvipuistolaite, mutta jäi vähän epäselväksi mitä sillä oli tekemistä Disneyn kanssa. Oli kuitenkin kiva kävellä ympäriinsä ja safariajelulla nähtiin vähän enemmän villieläimiä.







Ruokakioskin katolla oli oikea haikara, joka lenteli ympäriinsä kuitenkaan alueelta poistumatta.

Tiistaina vietettiin pitkää aamua kuvia otellen ja iltapäivästä lähdettiin Downtown Orlandoon. Orlando ei kaupunkina ollut mikään erikoinen, mutta saatiin kivoja kuvia puistosta lammen rannalta. Floridassa muuten on joka puolella pikkuisia lampia ja järviä, mikä saattoi välillä näyttää ihan suomalaiselta maisemalta! Viimeinen ilta vietettiin ostoskeskuksessa ja herkuteltiin Cheesecake Factoryssa. 



Mahtavan viikon jälkeen ei oltaisi millään maltettu lähteä takaisin. Kylmässä Michiganin säässä Floridasta on muistona vain kevyt rusketus ja läjä kuvia, mutta oli varmasti yksi ikimuistoisimmista viikoista täällä tähän mennessä!

1 kommentti: